tiistai 29. syyskuuta 2009

PÖYTÄKIRJA 16.9.2009

RAHULAN KOULUN
VANHEMPAINYHDISTYS ITU ry PÖYTÄKIRJA 16.9.2009



aika: 16.9.2009 KLO 18.00
paikka: Rahulan koulun opettajien huone
osallistujat: Aki Hyötyläinen puheenjohtaja
Päivi Sonkkanen
Raija Valtonen
Eero Lappalainen
Esa Heikkinen
Satu Loukiainen kokouksen sihteeri


1§ KOKOUKSEN AVAUS
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.05.


2§ LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.


3§ PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA
Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Esa Heikkinen ja Eero Lappalainen.

4§ ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN
Hyväksyttiin sellaisenaan.


5§ JOHTOKUNNAN JÄRJESTÄYTYMINEN KAUDELLE 2009-2010
Varapuheenjohtajaksi valittiin Hanna Valjakka, rahastonhoitajaksi Raija Valtonen ja sihteeriksi Satu Loukiainen.


6§ TOIMINTASUUNNITELMAN LÄPIKÄYMINEN
Puheenjohtaja esitteli toimintasuunnitelman. Päivi Sonkkanen esitti keväälle suunnitellun elokuva-retken siirtämistä kuluvalle syksylle. Koulu on saanut tarjouksen yhdistetystä bussi-elokuvalipusta. Tarjous on 6 €/ oppilas. Päätettiin,että ITU ry avustaa lippujen hinnasta osan. Osa rahoitetaan muulla keinoin, siten että oppilaan omavastuuosuudeksi jää 1€/oppilas. Toimintasuunnitelmaan ei tullut muita muutoksia.


7§ SALIVUOROT KAUDELLE 2009-2010
Todettiin,että maanantain salivuoro on lähtenyt hienosti liikkeelle. Keskiviikon aikuisten vuorosta osan käyttää tällä hetkellä näytelmäkerho, mutta syysloman jälkeen koko saliaika on varattu aikuisille. Päivi Sonkkanen laittaa tästä muistutuksen koulun blogiin. Hän muistuttaa oppilaita myös torstain salivuorosta.



8§ JÄSENMAKSUN TOIMEENPANEMINEN
Hanna Valjakka hoitaa tiedotteen ITU ry:n toiminnasta sekä jäsenmaksun maksamisesta jaettavaksi oppilaiden reppuun ensi viikon aikana.
Eero Lappalainen hoitaa jäsenrekisterin tekemisen päivitettyjen tietojen pohjalta.


9§ KARKKIEN JA MUIDEN MAHDOLLISTEN MYYTÄVIEN TUOTTEIDEN KARTOITUS
Raija Valtonen hoitaa kynttilöiden myyntiin liittyvät asiat. Hanna Valjakka kysyy Makuunista mahdollisuutta myydä heidän makeissekoituksiaan ja Satu Loukiainen selvittää mahdollisuuden ottaa myyntiin Puttipajan tuotteita.

10§ KORIPALLOTELINEIDEN JA SKEITTIRAMPPIEN HANKINTA
Koripallotelineiden hankintaa ja asennusta koulun pihalle selvitellään vielä. Hanna Valjakka kyselee tuttavien innokkuutta rakentaa skeittiramppi koulun pihalle. Asioihin palataan seuraavassa kokouksessa.

11§ MUUT ASIAT
Päivi Sonkkanen kertoi,ettäPaukkulasta on otettu koululle yhteyttä ja sieltä olisi mahdollista saada 2 ohjaajaa bändikerhoa varten. Kerho siirtyisi tuolloin illalla toimivaksi ja se olisi tarkoitettu yli 3 –luokkalaisille. Päivi tiedottaa asiasta myöhemmin lisää. Hän jatkaa myös keskiviikon musiikkikerhon pitämistä.
Käytiin läpi uudet jäsenhakemukset ja ne hyväksyttiin.
Seuraava kokous päätettiin pitää 30.9.2009 klo 18.00.

12§ KOKOUKSEN PÄÄTTÄMINEN
Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.50.




_____________________________ ______________________________
Aki Hyötyläinen, puheenjohtaja Satu Loukiainen, kokouksen sihteeri



Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun mukaiseksi.




____________________________ _____________________________
Eero Lappalainen Esa Heikkinen
pöytäkirjantarkastaja pöytäkirjantarkastaja